Sienikummi Annikka Kujala odottaa sovitulla tapaamispaikalla kempeleläisen kangasmetsän reunalla.

Oulun Sieniseuran sienikummiretkelle meitä osallistuu tällä kertaa viisi kummilasta.

Annikka on luonnontuotekouluttaja ja luonnontuotteiden keruutuotetarkastaja.

 

Retkeläisistä Pasi ja Marika ovat Annikan kurssikavereita, ja heillä on pystyssä myös sieniyritys. Asiantuntemusta ei siis tällä retkellä puutu.

Kokeneimmat retkeläiset kaipaavat retkeltä sienivaiston herättelyä. Ilmiö on tuttu myös Annikalle.

– Talven aikana sieniasiat jäävät taka-alalle.

Oulun seudulla paras satokausi on vasta alkamassa, ja nyt on hyvä aika kerrata tavallistenkin lajien tunnistamista.

 

Oikeastaan kummilapsia on kuusi, sillä Pasin ja Marikan mukana on sienikoira Rohto. Se suoritti pari vuotta sitten sienikoirakurssin Kainuun ammattiopistossa.

– Viime syksynä Rohto löysi muutaman suppilovahveroesiintymän, kehuu Marika.

 

Artikkeli on julkaistu Mediaoulussa elokuussa 2015.